Lennossa haukkojen siivin

Lähtöselvitys

14:37
Edeltävän yön videoeditointisessioiden jatkuttua pitkälle seuraavaan aamuun venyy herääminen pitkälle iltapäivään. Sohvallani nukkuu silkkilakanoissa pisinaikainen ystävani; olemme tunteneet toisemme päiväkodin pikkupentupäivista lähtien, kakskytyksvuotta. Keitän hälle tiukat kauramaitotummapaahtokahvit ja tsekkaamme läpi viime yön videokollaasin.

Kahvit ja femmat ennenkuin ovi pamahtaa kiinni ja ystäväni painelee Kallion kaduille. Poltan kolmannen savukkeen ja hörpin rauhallisesti kahvia.

Taivas on ensimmäisen kerran viikkoihin täysin sininen.

Kevätaurinko lämmittää säteillään.

Tapaaminen Tolosen kanssa on sovittu kolmeksi mun luokse.

Mustarastas lentää pihapuuni oksalle.

Katselen sitä keskittyen kofeiniinin ja nikotiinin aiheuttamaan tihentyneeseen sydämensykkeeseen.

Kohta mennään.

Kaikki mukana

15:05
Ovikello ei soi.

Ikkunaani kilahtelee pieniä kiviä.

“Huomenta”, huikkaan avattuani parvekkeen oven.

“Siellakö ollaan jo valmiina?”

“Mä oon niin valmiina”

Yritän tarjota Toloselle kahvit ennen lähtoä. Hän kertoo juuri syöneensa nakit ja muusin. Kahvia ei tarvita. Nahkatakki yllään, kotsalätsä päässään ja Leica kaulallaan hän kaivelee takkinsa taskuja läpi.

“Onhan mulla nyt kaikki tarvittava”

“Joo filmit tuossa” Hän taputtelee takkinsa lukemattomia taskuja.

“Onkohan mulla nyt kaikki, mitä tarviin?”

Kertaamme päivän aikatauluja:

“Neljältä load-in, siitä soundcheckit, monelta oli showtime?”

“Joo, eiks ne soita vikana?”

“Vitsit jännittää ihan raivona”

Tolonen on kova on poika jännittämään.

Näytän eilisillan videon pukien samalla rauhassa takkia päälleni.

“Vitu hyvä”

Kello on puoli neljä. Nyt on pakko mennä. Tolonen pakkaa kamansa ja taputtelee taskujaan vielä lapi.

“Olikohan mulla nyt kaikki?”



High jump Roadburn Gonzo

15:50
Pyörällä kohti Vallilaa. Aurinko paistaa takaamme lämmittäen.

Olo on seesteinen.

Saavumme pelipaikoille kymmentä vaille neljä.

Haukat purkavat jo äänilastiansa peräkärrystä. Bändi on vastikään vieraillut Alankomaissa. Huhtikuussa Roadburn festivaalit näytti olleen mahtipontinen spektaakkeli, loistavalla suomiedustuksella vahvistettuna. Mukana olivat Death Hawksin lisäksi muun muassa Sammal ja Pekko Kappi & K.H.H.L.

Laulaja-kitaristi Teemu palasi vielä Beneluxiin kertaalleen juuri ennen Lauantaitransseja Seremonian kanssa.

“Noniin, pitkästä aikaa”

“Terve”

Kädenpuristuksia ja esittäytymisiä.

“Teemu vissiin kertoikin vähän mistä tässä meidän jutussa on kyse?”, kysyn tavaroiden purun lomassa.

“Joo, kyl se jotakin sano. Eikö oo jotakin gonzosettia tää?”, Tenho kysyy.

Ainakin joku briiffi on muillekin bändin jäsenille tullut, vaikka aikaa ei ole ollu katsoa aikaisempia juttuja kuin pintapuolin.

“Hei sun kantsii tsekata High Jumpin päätoimittajan Penan kirjoituksia. Ihan järjetönta gonzoa, se on tosi taitava”, Tenho lisää.

Toimittajan etunimestä en tunnista henkilöä. Sen sijaan muistelen Mascotissa olleen lehden julkaisubileet.

“Se skedelehti vai?”, oletan

“Kyl, just se”, Tenho nyökkää

Muistan raivokkaat kekkerit, kun Harri Ollin Pääkipu skedepunkpoppoo laittoi koko Mascotin ylösalaisin. Tuona iltana taisi tiukat nykypäivän desibelilevelit ylittyä pelkästä väen railakkaasta juhlinnasta.

“Tsekkaa sen juttuja”, hän kehottaa








Visuaalista antia ja tupladekit

15:55
Äänilaitteiston purkautuessa Ääniwallin etupihalle saapuu pieni hopeinen auto. Kuljettajan astuessa ulos ymmärran heti, että kyseessä on Haukkojen vanha kuoma.

“Eiks sulle sopis paremmin toi tossa takana?”, kysyy Riku viitaten hopean modernin miniauton sijasta takana tönöttävään jättimäiseen amerikanrautaan.

Kuljettaja hymyilee ja tulee tervehtimään. Hän esittäytyy Jonneksi ja kertoo tekevänsä projisoinnit suhteellisen vakituisesti Haukoille. Aina kun kerkiää. Hän purkaa laitteistoaan.

Tutkimme mielenkiintoista settiä laitteistoa, joka pitaa sisällään digitaalisen piirtoheittimen, pari tietokonetta, modatun vinyylisoittimen ja…

Yhtäkkiä keskustelumme keskeytyy, kun Ääniwallin sivuovesta hyppää pitkätukkainen herramies kahden skeittilautansa kanssa.

“Onks täälla tänään bileet?”

Taitaa olla.








Sormet lihasverellä ja hoitovapaat

16:01
Riku on bändin altavastaava järkaleismäisine bassokalustoineen. Hän nostelee bassokaappeja peräkärrystä.

“Mitäs teikäläinen nykyään?”, lähestyn häntä iisisti.

Hän kertoo viime aikoina hoitaneen yksvuotiasta lastaan. Hänen naisensa on vastikään palautunut äityslomalta.

Ensikohtaamisemme tapahtui neljä vuotta sitten Konttiaukiolla yhden päivän Katriinamiesfestivaaleilla. Teemu Markkula & Death Hawks oli merkitty alkavaksi kello kuudelta illalla. Vaikka aurinko paistoi bändin takaa täydella teholla, jäi yhtyeen päiväesiintymisestä päällimmäiseksi mielikuvaksi aurinkoisen hippiknikin sijaan tummanpuhuva, uhkaava ja vangitseva tunnelma jumittavine bluesriffeineen.

Vaikutuin esiintymisestä ja välittömästi konsertin jälkeen menin tervehtimään yhtyeen jäseniä. Riku oli tykittänyt Gibsoninsa
kieliä niin antaumuksella menemaan, etta etusormen iho oli kuoriutunut lihasverelle.

“Tapahtui pieni työtapaturma, vähän oli kivuliasta soittaa”

Vaihtaessamme kuulumisia nostan esiin tämän tapauksen. Hän muistaa sen edelleen elävästi: sormen iho oli jäänyt puristuksiin tunkinväliin.

Vilkaisen samaista sormea ohimennen.

Nyt se pitelee savuketta ja on täysin kunnossa.


Kärpässienet työkaluina

16:08
Sisällä soittokaluston pystyttäminen on käynnissä. Jättimäiset

PA-tornit reunustavat näyttämöä kolossiaalisesti. Hallissa on hämarää.

Jonne virittelee projisointikalustoaan käyttövalmiuteen.

“Tuleeko kärpassientä tänään?”, Tenho kysyy ohimennen

Jonne naurahtaa.

Olen hämilläni.

Kärpässienet?

Projisointi?

Jonne pyytaa mua vilkaisemaan kanssaan työkalupakkiinsa.

“Kuuluu vakiokalustoon. Kyllä pitaa kärpässientä olla”

Laukusta loytyy pienikokoinen kuivatettu punalakki. Jonne on laittanut sen pyörimään modatulle levylautaselle heijastettavaksi lavan takaiseen seinään ihmisten ihmeteltäväksi.

“Syksyllä olis loistavaa laittaa vähän tuoretta silokkia kanssa”

Tekstarit tuli

16:18
Lähdemme savukkeelle ulos. Lastauslaiturilla varjossa istuu tukevasti tupakkia poltellen herra odottaen ystäviään. Hän esittäytyy Jakeksi.  

Montaa sekuntia ei tarvitse odotella, kun parkkipaikalle jo pysäköi valkoinen Wolkkaripaku. Punapipoinen kaveri rullaa ikkunan auki ja nakkaa ilakoiden rumpukapulat lastauslaiturille. Pelkääjänpaikan puolen ovi auki ja puhdas riemu paistaa miehen kasvoilta.

“Aijai, kohta mennään!”

Hän esittäytyy Teksti Tv 666:n rumpaliksi.

Pakun sivuovea vedettäessa auki Tolonen innostuu tutun muotoisesta kitarakeissistä ja ikonisesta kaunokirjoituksesta vahvistimien etuverkossa.

“Kato nyt, noilla taittuu mikä vain”, Tolonen sanoo iskien silmää





Kaunis keittiökaluste

16:23
Salin etuosassa, etummaisen sohvan edessä on kitarakeissi auki. Omassa spottivalossaan, kuin tarkkaanharkitusti sijoiteltuna lepää ohukainen, kapoinen luonnollisen lepän varinen Danelectro. En ole koskaan nähnyt kenenkään soittavan vastaavanlaista peliä.

“Joo, tuommoinenkin löytyi. Ollut vasta yhellä keikalla mukana.”, 

Teemu huomaa katseeni kiinnyttyneen kitaraan.

Kuulemma lunasti paikkansa vakiokaluston joukosta samantein.

“Vaikka se näyttääkin tuolta, ni kyseessä on ihan kuuskytluvun vehje”, valottaa Teemu

Hän ottaa kitaran avoimesta arkustaan ja jatkaa:

“Ja aika omintakeinen sointi. Vois kyllä vaihtaa paksummat kielet tähän”,

Hän kääntelee kitaraa käsissaan tarkkaillen sen profiilia, kun potentiaalinen ostaja.

“Joo, tuli mieleen jokin keittiökaluste, kun nähtiin tuo ensimmäistä kertaa”, Tenho huikkaa piuhojen kytkemisen lomasta.








Studioon vai kuntokuurille?

16:37
Kutsumme itsemme tupakoimaan Tenhon seuraksi lastauslaiturille.

“Joo, me luvattiin tuoda koko tän pienen puolen backline”

“Menee helposti, kun mennään oikeestaan suoraan studioon tästä. Maanantaina alkaa sessiot”

Death Hawks on aloittamassa kolmannen levynsä äänitykset tulevalla viikolla Suomenlinnan studiolla. Joitakin kappaleita testataan livenä tänään ensimmaistä kertaa. Riku ja Tenho ovat valvoneet Tampereella pitkään aamuun asti miettien uusien kappaleiden mahdollisia sovitusvaihtoehtoja.

“Selvitin mimmifrendille, että mä voisin olla dokaamatta koko sessioiden ajan ja mieluummin käydä vaikka lenkillä siellä joka päivä”

“Pysyis freesinä”

“Ja skarppina”

“Se kysy multa, että ootteko menossa äänittamään vai pitämään sinne jotakin läskileiriä?”

Kuulostaa rokkibändin studiosessioilta.

Tamperemuistoja

16:51
Haen repustani jaffaa ja istuudun Tenhon vierelle salin kauimmaiselle sohvalle. Muistelen Tenhon asuneen Porissa, kun viimeksi puhuimme asiasta.

“Joo, siis en todellakaan asu siellä enää. Se oli kyl masentava vuosi”

Nykyään herra asuu Tampereella. Hänellä on myos työhuone siellä. Kyselen paikoista ja kerron loistokkaista koulujenloppukekkereistä toukokuun viimeisenä monta vuotta sitten. Bileet olivat Tampereen klubilla ja jatkot jatkuivat vanhan vedenpuhdistamon rantaan. Sieltä sai sähköt vedettyä äänilaitteisiin ilmaiseksi.

Paahtava kuumuus ja Näsijärven ranta.

Tanskalaiset artistit tarkkailivat menoa hetken ja päätyivat soittamaan 8 tuntia musaa ilmaiseksi.

Bileet jatkuivat aina kahteentoista asti päivällä.

Seurueestamme eräs oli niin ulapalla, että tyttöystävänsä hermostui sönkötykseen ja työnsi hänet järveen.

Homma oli vaan siinä, että kaikki laput oli jemmassa kaverin kengässä.

Ja kenkä nyt läpimärkä.

Tenho muistelee myos jotakin bilemestaa, jota pidettiin erään hotellin kellarikerroksessa:

“Se oli se kyl aikamoista. Jotakin reivejä siellä oli ja jengit tuli siihen respaan ihan törkeen sekasin”

“Siitä vaan respamies puku päälla kohteliaasti ohjas ne kellariin”

“Se oli kyllä tosi hämärä konsepti”

Tenho nousee.

“Käyn tyyppaan ton fonin”

Skarppi puuartesaani

17:07
Siirryn Miikkan viereen istumaan toiselle sohvalle. Suorakaiteenmutoisten silmälasiensa takaa hän tarkkailee tilannetta lauteille päin. Miikka on puuartesaaniksi itsensä kouluttanut nykyinen turkulainen.

Päällepäin hän vaikuttaa harkitsevalta ja rauhalliselta.

Hän tuntuu punnitsevan seuraavaa sanomistaan ennenkuin latailee mitaan harkitsematonta.

Tutustuin Miikkaan vuoden 2012 Flow festivaaleilla. Silloin oli ensi kertaa rakennettu suunnitteluskaban tuloksena Wastelands –lauteet, joiden yläpuolelle oli sijoitettu jättimäinen valkoinen pallo.
Lauteita reunusti korkeat amfiteatteripenkit.

Luovasti suunniteltu lava, tosiaan.

Olimme lavakäsinä samana päivänä ja muistelen Miikkan seesteisyyden ja harkitsevuuden tulleen ilmi hänen luonteestaan jo silloin.

Muistoihin jäi viimeiset hetket ennen vapaalle pääsyä, kun lavan reunalta vierutusten istuen kuuntelimme malilaista aavikkobluesia hämärtyvässa elokuun illassa. Illan viimeinen esitys tuntui maagiselta jakaa pitkän päivän jälkeen. 

Nyt Miikka istuu vieressani kolme vuotta myohemmin ja juttelemme uravalinnoista.

Hän kertoo olevansa töissä puuseppäyrityksessä, joka ei ole hanen omansa.

“Vallitseeko tuolla alalla vielä sellainen perinteinen mestari ja kisälli -ajattelu?, kysyn.

Huomaamatta Tenho on kävellyt lavalta saliin puuttuen keskusteluun:

“Joo, siis Miikkahan on ollut mun kisällioppipoikana viimeset kakskytvuotta”

Hämmennyn.

Kiinalaista ja fudista

17:17
“Mikähän siinäkin on, että jengi tekee vitusti duunia, eikä niil oo kuitenkaan koskaan yhtään rahaa”

“Tuntuu, että kaikki tekee vaan duunia, eikä silti yhtään rahaa”

“Eikä aikaa”

“En sitten tiedä onko se tää alavalinta vai mikä”

Tenho siemaisee mateestaan huikkaa.

Alkaa valkenemaan, etta Tenho on yhtyeen vitsiniekka. Letkautuksia tulee jatkuvalla syötöllä. 

Tuntuu, kun Tenho haluaisi ottaa kaiken irti mun ja Tolosen läsnäolosta. 

Selkeästi hän nauttii pienestä hämmennyksestä, jonka hän saa kommenteillaan aikaan.

“Joo, huomenna vois pitää kunnon darranollauspäivän. Kattoo fudista koko päivän”

“Kiinalaista safkaa”

“Valioliigaa”

“Joo, fudista ja kinkkisafkaa”

Mulle vaikuttaa kaikesta huolimatta siltä, etta Tenho elää juurikin niin, mitä hän antaa ilmi puheissaan. Itekin rakastan kinkkisafkaa. Harvassa mestassa Helsingissa kyllä saa oikeesti hyvää kiinalaista ruokaa. Tuntuu, etta mestat on jäätävän isoja, niissä on samantyyppiset ei-niin-kiinalaiset listat, ja hämmentävä tyhjyys ammottaa kaikissa. En ole koskaan mennyt yhdenkään kiinalaisen ohi Helsingissä, joka olisi edes yhden kolmasosan verran täynnä ihmisiä.  

”Vähän alkaa olee nälkä, en oo syönyt lämmintä ruokaa kahteen päivään”

“Huomenna tilaan kyl kinkkisafkaa enkä tee muuta kuin makaan sohvalla ja katon Valioliigaa”

“Mitäs pelejä sieltä huomenna tulikaan?”

8000 makiaa olutpulloa

17:21
Muistelen Death Hawksin ottaneen osaa Makian risteilylle, jossa bändit esiintyivät laivan kannella. Seilasivat pitkin Suomenlahtea, jokainen bändi vietti yhden tai pari yöta laivassa, ja crewin kuvaajaporukka kuvasi kullekin musiikkivideot. Muistan nähneeni trailerin risteilystä ja kysyn asiasta istuessamme edelleen samaisella sohvalla Miikkan ja Tenhon kanssa. 

Tai no, Tenho seisoo vieressä nojaillen salissa olevaan pöytään ja me istumme Miikkan kanssa.

“Niin, ettekö tekin ottaneet osaa siihen Makian risteilyyn joskus tuossa vähän aikaa sitten?”, kysyn molemmilta

“Joo kyl vaan.”, Tenho vastaa

“Mites se mainoslause nyt menikaan, 3000 pulloa 12 bändia ja...”, jatkan

“Itseasiassa siis siellä oli Lapin Kullan sponssi.”

“Juttu oli se, että niitä pulloja meni ihan järjettömästi enemmän kuin siinä esittelyvideossa oli mainittu”

“Vissiin kaheksantuhatta”

“Homma oli siinä, että sponssisopimuksessa se olis näyttänyt jo pahalta, jos se oikea määra olis laitettu siihen”

“Maistu kyllä ainutlaatusen hyvältä just siinä kohtaa”

“Pitkäkaulaset vihreet pullot”

“Voi olla, että se oli se auringonpaiste kanssa”

“Mut, joo siis pitkäkaulaset pullot”

”Niissä on sitä jotain”

Laivamatkalla on kuvattu Black Acidista musiikkivideo. Auringonpaisteella, kuvakulmilla ja värimäärittelyllä on videoon saatu tallennettua harvinaislaatuisen toimiva tunnelma.

“Se Lapin Kullan ja Makian yhteistyö on mennyt aika pitkälle”

“Makian mallistossa on sellasia paitoja, joissa on humalakuosi”

“Siellä toimistolla on kans kunnon lähetys aina Lapin kultaa”

“Pitkäkaulasia vihreitä pulloja”

“Aletaan potkimaan”

17:31
Puoltoista tuntia merkityn load-inin jälkeen kaikuu ääniseppä Ilarin tehtävänaloituskäsky Ääniwallin salissa. Soundcheck alkakoon. Bassari jytisee tyhjässä salissa jättimäisestä PA:sta jämäkästi. Mietin miltä se kuulostaa sitten, kun päälle on lisätty kaikki muut soittimet taajuuskaistoineen, ja varsinkin silloin, kun show on käynnissä ja mesta on oletettavasti ääriään myöten kuhisevasti täynnä ihmisiä.

Tuttu kaava jatkuu:

“Kiitos! Annatko snaree seuraavaks”

“Joooo... Tomit!”

Rumputsekin jälkeen Riku saa työntää alataajuuksia irti Hiwattin tuplapinostaan. Signaalitiellä on vain yksi pedaali. Big Muff antaa säroä. Tästä mä pidän. Simppeli signaalitie ja enemmän sitten soittotekniikalla ja eri soittotyyleillä vaikuttaa soundiin ja tunnelmaan. Bassoon ei liikaa tarvita purkkeja.

Bassotsekki on ohi noin neljässäkymmenessä sekunnissa.

Kitaroiden vuoro.

“Mä laittaisin vielä tuohon yhen mööpelin lisää”, ilmoittaa Teemu kyyristyessään kohti pedaaleitaan

“Ai mitä?” Ilari huutaa salin perältä äänitiskin takaa.

“Niin, etta laitan tuohon yhen mötikan vielä”

Teemu lisää mötikkämööpelinsä signaaliketjuunsa ja polkee vimmalla yhtä purkkia, jonka kytkin on jumissa. Saa polkaista seitsemän kertaa ennen kuin se toimii halutulla tavalla. Teemu asettuu sekunniksi kenkiensä kanssa purkkien taakse ja Tolonen nappaa kuvan. Samantein Haukkojen muistot siirtyvät keikkaan, jonka Riku soitti eriparififtarikengät jalassaan.

“Joo, katottiin, et ei helvetti. Toinen kenkä on kaks kokoa isompi kuin toinen”

“Joutu pitämään sitä isompaa edessä ja piilottaa toisen kengän toisen jalan taakse”

“Tämmönen asento”, demoaa Riku ja vetäisee telemarkit

“Koko keikan soitin tälleen”

Siskokset ja sixitsixi

17:38
Kommenttia tulee Noson soundista:

“Toi on kyllä vitun hyvä kitaramikki”

Molemmat kitarat testataan. Ne näyttavät kuin siskoksilta; samanväriset, sama vuosikymmen, laiha ja lihava. Noso on kuin vanha rouva, ja Danelectro sen huomattavasti nuorempi pikkusisko. Tai siskonlapsi.

“Pikkasen on rapsakka, mutta niin varmaan kuuluukin olla”, kuuluu kommentti Danelectro keittiökalusteen karaktääristä.

Tenho pääsee testaamaan koko perheensä: kolme syntetisaattoria lepäilevät telineissään ja pedaaleita hän painelee käsin. Purkit näyttävät kuin tehdyiltä setuppiin, turhia senttimetrejä jää koko läjään mitätön määrä.

“Annahan polysixiä”, kuuluu Ilarin pyynto

“Joo, joo, joo poly sixi, sixi, tsixi, tsixi”, Tenho hyräilee hakiessaan oikeita asetuksia koskettimistaan.

Ääntä ei kuulu.

“Onko tää ees päällä?”

Mua huvittaa.

“Electric elevators soundia. Eiku mikäs se nyt... 13^th floor elevators soundia”

“Noniiiin”

“Viikset ihan mateessa”

“Annan täältä...”

Samplet tulevat saatanallisen lujaa PA:sta

“Oho!”

Kumarrus kauas taakse

17:48
Lauluja testataan. Harvemmin olen kuullut Teemun täysin kuivaa laulua. Ennen kaikua Ilari hakee kuivasta soundista löysät pois. Teemu laulaa Blind Willie Johnsonin klassikkokappaletta Son Housen sovituksella John the Relevatoria. Laulu kuulostaa hyvältä kuivanakin. Jotain mihin ei niinkään ole tottunut. Signaalia ajattaessa yhä enemmän kaikukanavaan alkaa laulu kuulostamaan yhä paremmalta.

“Ei tuu tänne monitoriin.”

“Höpötahan jotain”, kehottaa Ilari

“Höpöhöpöhöpöhöpö, noniiin nyt lähti!”

Muut seisoskelevat soittimet ojossa ja kädet valmiudessa. He vilkuilevat toisiaan katseen kuitenkin palaten aina lopuksi Ilariin ja äänipöydän taakse. Miikka istuu rumpujen takana kädet puuskassa. Sitähän se on. Odotellaan kunnes taas päästään.

Eka biisi

18:04
Puolentunnin erikseen tsekkailun jälkeen pärahtää ensimmäinen kappale soimaan kaikkien toimesta. Istumme sohvalla Tolosen kanssa. Tulee aika lujaa ja tummasti. Sohva tärisee kauttaaltaan, kun Tenho laittaa läskiä Junoansa tulemaan ämyreista kaiken muun äänimassan kanssa. Tuntuu, että istuisin sellaisessa kolikkohierontapenkissä, joka parilla rahalla hieroo sut kuntoon värinällä. Sohva antaa tehokkaan resonanssin.

Kunnon vibra.

Biisi loppuu kesken.

“Humiseeko tänne lavalle, vai onko tää vaan tälläinen”, kysyy Tenho

“Se on toi takaseinä”, vastaa Ilari tietäväisesti.

“Otetaan vielä lisää”, hän pyytää

Tsekissä tulee pätkä uutta biisiä, jota en ole koskaan kuullut soitettavan.

Tilanteessa on jotain taianomaista.

Tyhjä sali.

Hierontapenkki.

Uusi biisi.

Epäluonnollisen kirkkaasti valaistu lava.

Laitan hetkeksi silmäni kiinni.

Vaahtokarkit ja uus perheenjäsen

18:31
Soundcheck on ohi. Minuutilleen tunti siihen meni. Lähdemme Tolosen kanssa isolle puolelle, jossa Tekstarit tekevät tsekkiään.

Lavalla on hullusti jengiä.

Konsepti ihan koomisen näköinen, kun kitaristeja on lavalla viisi.

Kaikilla kepit kourassa.

Ääniwalli.

Siltähän tämä just kuulostaa.

Siirrymme ison puolen oikeanpuoleisen kapean käytävän kautta takahuoneeseen, jonne näimme Haukkojen menneen. Miikka selaa kännykkäänsa istuen tuolilla. Jääkaapissa on jokaiselle illan bändille merkityt olutsektorit. Keittiön kaapin oveen on kiinnitetty lappu, johon on merkitty illan kiveenkirjoitettu alustava aikataulu. Sohvapöydällä on kaikille bändeille omistettu nimikkopunaviini. Tapahtuman työntekijä kaataa laakeaan astiaan pähkinoitä ja asettelee banaaneita tarjoiluastialle.

“Pitaisköhän jo korkkaa kalja”, Tenho aprikoi avaten lasisen jääkaapin oven.

Hän tuijottaa hetken oluita, koskettaa jo yhtä tölkkiä sulkien kuitenkin oven nopeasti.

“Ehka säästelen itteäni vielä”, Tenho toteaa oven sulkeutuessa.

Mikä itsehillintä.

Aloitan keskutelun kosketinperheeseen hyväksyttyyn uuteen jäseneen liittyen. Aikaisemmin kolmansia koskettimia ei ole ollut. Juno on uusin tulokas.

Tenho kertoo vaikeasta valinnasta:

“Emme olleet oikeen varmoja sopisko se mukaan”

“Se on niin läski ja tuhti se sen ominaissoundi”

“Ajateltiin kuitenkin kokeilla”

Junon preseteissä on kuulemma 128 muistipaikkaa.

“Just ja just muistan kuusi niistä”

“Lapulla oli vaikka mitä, mutta emmä edes käytä niitä”

“Ruuvasin sieltä soundeja työhuoneella ja merkitsin lapulle”

“Aika turhaa loppupeleissä”

“Käytän varmaan niitä kuutta, jotka muistan”

Ei pääse minnekkään karkuun

18:58
Tolonen tulee hakemaan mua:

“Nyt mennään, pojat haluu lähtee baariin”

En mieti hetkeäkään, vaan painelemme suoraan pihamaalle. Tenho, Riku ja Miikka seisovat kolmistaan poltellen tupakkaa ringissa Ääniwallin edessä.

“Teemu ei vissiin lähe messiin?”, oletan

“Joo, sillä on toi Seremonian tsekki. Se jää tänne”, Riku selventää.

Tosiaan, Teemu soittaa kaksi keikkaa lähes putkeen. Hänellä on pesti Death Hawksin laulajakitaristin roolin lisäksi Seremonian toisena kitaristina.

“Sieltä tulee latkää. Suomi – Slovakia. Mones erä, kauan on pelattu?”, Tenho kyselee

Ei helkkari.

Vaikka kuinka lähtisi rokkiremmin matkaan, niin urheilua sitä on lähdettava katsomaan heti, kun pakolliset hommat hoidettu.

Lätkää ei pääse karkuun.

Keksin, että Sture 21 näyttää varmasti lätkää. Muistelen, että siellä saattoi olla skriinikin, joten näkisimme pelin jättimäiseltä näytöltä.

“Mä tiedän yhen mestan tuossa, joka on ihan holleilla. Ne salee näyttää pelin”, ehdotan remmille.

Jättikäsi & Route 66

19:17
Saapuessamme Sture 21:een siellä ei ole ristinsielua, olemme ainoat asiakkaat.

“Onhan se ovi auki...”, vastaa paikan omistaja, kun kysyn onko mesta kuitenkin valmiudessa.

Osoitamme toiveemme katsoa matsia. Ystävällisesti pomo rupeaa laittamaan projektoria kuntoon.

“Sitä ei oo kyllä käytetty hetkeen”, han valaisee hakiessaan tikkaita noustakseen tutkimaan projektorin asetuksia. 

Odotellessamme puhe siirtyy lätkäkannustuskäsiin. Niihin vaahtomuovisiin, joissa on sormi pystyssä. 

Ja kannatetun jengin nimi, tietenkin.

Tenho kertoo toivoneensa sellaista tyttöystävältään lahjaksi jossakin kohtaa. Hirveän väännon jälkeen tyttöystävänsä oli lähettanyt sellaisen hänelle. Postissa. En kysy asuvatko he samassa kämpässä, ja tuliko se paketti tosiaan sinne heidän yhteiseen asuntoon. Se jääköön mysteeriksi. Pääasia on, etta jättivaahtokäsi on nyt hallussa. Tenho vilauttaa kuvaa, jossa käsi korostaa hänen työhuoneensa nurkkaa. Kannustaen sielta äänityksiä ja timantinkovia uusia sävellysideoita.

Projektorin asentaminen kestää, joten ehdotan, että voimme katsoa kyllä matsia, vasten valoa, ikkunan vierellä olevasta laajakuvateeveestä ihan yhtä lailla. Kaikki ovat samaa mieltä.

Haemme olutta tiskiltä.

Happy hour on käynnissä.

Hitto, puolilitraa Nokian panimon Route 66 ipaa maksaa 4,30e.

Nokian panimo on kyllä pelastanut Suomen markettibissekulttuurin. Ja laajentanut valikoimaa. Laatu on tosi jees. Kaikki on alta kolme euroa lähikaupassa. Ennen tartti läksiä Alkoon.

Paikan omistaja on samaa mieltä.

Eikä oo hinnalla pilattu.

Nyt sitä lätkää.

4:27, 2 – 0 & rankkarit

18:26
Kaikki tuijottavat ruutua. Alle viis minsaa jäljellä kolmatta erää. Suomi johtaa 2 – 0. Puheessa vilkkuu pelaajien nimiä, vähän aikaisempien pelien huippukohtia. Tainnut olla nollapelejä Suomen osalta kaikki aikaisemmat. Huippukohdista puheenollen Tenho kertoo Ruisrockin kokemuksestaan:

“Oli kerran paha joo, yks kerta Ruississa siellä näytettiin Suomen peliä joltakin skriiniltä”

“Esiintyjät oli kokoontunut johonkin lavan taakse kuuntelemaan peliä sellasesta pienestä matkaradiosta.”

“Sen radion omistaja oli muuten Ismo Alanko”

“Yhtäkkiä päälavan skriineiltä pimeni sähköt”

“Oli rankkarien vikat laukaukset menossa”

“Muistan kun kaikki lähti juoksemaan yhtenä vyörynä kohti jotakin toista lavaa”

Mietin vauhkoontunutta biisoni- tai buffalolaumaa. Sellaista savannin rykelmää, josta tomu nousee kun ne yhtenä rynnäkkönä lähtevät etsimään uutta ruokapaikkaa.

Biisonit palaa

Ruisrock oli tulessa.

Siis ei rocknrollin takia.

Vaan lätkän.

Lätkää ei pääse minnekkään karkuun

Peli päättyi muuten lopulta 3 – 0.

Yrtit, sushit ja banaanit

19:42
Matsin jälkeen luonnollinen siirtymä on Sture 21:n röökipaikka. Kaikilla näyttää olevan kova nälkä, ja keskustelu siirtyy ruokaan. Jaamme Miikkan kanssa kiinnostuksen yrttien viljelyyn. Lähes kaikkeahan voi Suomessakin viljellä kotona. Basilikat, rucolat, rosmariinit ja korianterit selviävät vähälläkin extravalolla. Olin jossakin kohtaa onnellinen kuusivuotiaan basilikakasvin omistaja. Vihreän varren sijasta se oli puutunut ruskeaksi. Muistutti enemmän bonsaipuuta kuin normiruukkubasilikaa. Siitä sai kerättyä sadon aina parin kuukauden välein.

“Miksköhan mun rosmariini ei pärjää”, tuskailee Miikka.

“Kaikki muut on ihan ok, mutta rosmariini ei voi hyvin”

Pohdimme ruokaa. Kerron sushin olevan mun mielestä maailman parasta krapularuokaa. Soijasoossi korkean suolapitoisuuden kanssa pistää janottamaan, joten kroppa ei kuihdu. Inkivääri tuntuu älyttöman puhdistavalta kurkussa ja suussa rankan illan jäljiltä. Se huuhtoo koko nielun. Lisäksi parasta on tietenkin wasabi, joka kruunaa nopealla täräytyksellään: se menee instantisti aivoihin ja tuntuu vievän kivut mennessään.

Täydellinen darraruoka.

“Mä en oo ikinä syönyt elämässani sushia”, paljastaa Riku.

Mitä mä justiinsa kuulin?

“Kiinnostaisi kyllä”, hän jatkaa

Tekee mieli ottaa mies kainaloon ja viedä samantein maistamaan Japanin lahjaa Kurvin sushikuppilaan.

Rahat loppu

20:13
“Meikä lähtee nyt, nähään siel mestoilla”, ilmoittaa Tenho juoden loput oluestaan

“Et tuu meijän kans syömään ennen keikkaa?”, kysyn

“Ei oo yhtään rahaa.”

“Siel on vissiin jotain banaania”

“Mul ei oo yhtään rahaa”, Tenho toistaa kadoten Sturenkadulle

Onks tää se sama peli vielä?

20:20
Olemme edelleen ainoat asiakkaat Sturessa. Riku ja Miikka haluavat pelata muutaman erän bilistä. Huippuhomma.

Bilis on kyllä paras kaljanjuonnin ohella tapahtuva aktiviteetti, mitä voi baarissa harrastaa.

Dartsit on kova kanssa.

Pallot hakuun ja peli päälle. Istumme Tolosen kanssa ikkunan vierustalle seuraamaan peliä ja nauttimaan edukasta Route 66:sta. Melkeen aito roadhouse, todentotta.

Muistan Rikun maininneen lapsestaan, ja kysyn mikä tuli nimeksi.

“Leo Raul Ronaldo”

Tuosta tulee aikuisena jotain suurta. Sointuu suuhun runollisella tavalla.

Leo Raul Ronaldo.

Kerron Leon olevan Käpyla-Kumpula -akselilla pääkaupunkiseudun tänhetken suosituin pojan etunimi.

Riku yllättyy silminnähdesti.

“Aijaa vai?”

Kyllä. Keskustelemme nimistä ja lastenhoidosta.

“Kummat pallot mulla olikaan?”

Ja ammateista.

“Onks tää se sama peli vielä?”

Riku on rengasmies. Tekee töita rengasfirmassa. Tämä selittää aikaisemman työtapaturman, jossa sormi jäi tunkin väliin.

Rikun habituksessa on jotakin tosi aitoa duunarimiestä ja sellaista suoruutta, mistä suomalaisuudessa pidän ylipäätään, ja vielä työväen keskuudessa erityisesti.

“Laitoin sun pallon pussiin, mutta ei ollut käsipallon arvoinen tilanne kuitenkaan.”, Miikka selvittää pelitilannetta.

Riku asettuu lyöntiasentoon vilkaisten Miikkaa epäuskoisesti:

“Sä kyllä selittelet nyt niin paljon, että tais olla”

Riku kertoo ansiosidonnaisen eduista. Kannattaa tehdä silloin tällöin duunia, että ansiosidonnainen rullaa. Hän tekee keikkaa ennemmin kuin olisi täysipäiväisesti töissä. Aina sen verran, että ansiosidonnainen on voimissaaan, eikä katkea. Lastakin pitää hoitaa kotona.

“Kummat mulla nyt taas olikaan?”, kuuluu kysymys jälleen vuoron vaihtuessa.

Romano rokkaa ja Bayerin kytät ei niinkään

21:05
Kaikilla on nälkä. Jotain on hyvä syödä. Ääniwallissa ei ole ruokailua muusikoille. Juomaa kyllä notkuu jääkaapit ja pöydät täynnä, mutta mestassa ei ole ruokatarjoilua.

Ehdotan kävelevämme läheiseen pizzeriaan, jota suosimme perjantaisin aina treenien jälkeen saunan kautta, mikä sijaitsee rumpalimme naapurissa.

“Joo, noniin mennään vaan”, vastaus on myöntyvä

Mukaamme lahtee Miikkan tyttöystävä ja hänen ystävänsä.
Hauska sattuma aikaisempaan viitaten on se, että he ovat juuri syöneet sushia.

Lähdemme kohti pizzeriaa.

Vaikka kyllä mieli tekisi viedä Riku syömään ekaa kertaa sushia elämässään.

Tilausten jälkeen keskustelu siirtyy Haukkojen menneeseen Saksan kiertueeseen, josta Miikka ja Riku kertovat seuraavaa:

“Bayerin kytät oli tiukkoja”

“Siellä on niitä ihan joka kulmassa”

Paku oli tsekattu ja joku sakkokin oli tullut. Sata euroa. Näin jonkun kuvankin joskus somessa, jossa isokokoiset poliisit tutkivat remmin kiertuepakua.

“Se oli kyllä sellasta. Sitten kun Jonnella piti olla vielä se sen projisointiin tarkoitettu kärpassienikin mukana...”, Riku päivittelee samalla sahaten pitsaansa - aloittaen muuten keskeltä.

“Mietittiin, että olis hyvä tälleen vielä kiertuelämään tottumattomina, että olis aina viis keikkapäivää ja sitten yks lepopäivä.”

“Se oli meidän toive ennen lähtoä”

“Päädyttiin kuitenkin siihen, etta kiertue kesti 22 päivää josta 19:nä päivänä oli keikka”

Aikamoinen rykäisy.

Miltä nyt tuntuu?

21:42
Maha täynnä. Ovet Ääiwallissa ovat jo auki. Janne Westerlund esiintyy pienellä puolella. On aika lahteä pelipaikkoja kohti.

Matkalla Tolonen kysyy Rikulta ja Miikkalta miltä on tuntunut, että olemme olleet heidän matkassaan tänään.

Rikun vastaus jää mieleen:

“Joo, ollu kyl ihan kivaa vaihtelua. Yleensä sitä vaan jois kaljaa takahuoneessa.”

Kilkenny

22:00
Saavumme tasan kympiltä mestoille. Ääniwallin ulkopuolella on meno muuttunut täysin.

Aidat ovat pystyssä.

Aurinko on tiessään.

Jono on kolmekymmentämetriä pitkä.

Haukkoen rytmikaksikko hyökkää suoraan sisään. Selvennän, että voimme jääda jonottamaan Tolosen kanssa sekä Miikan tyttöystävän ja hänen seuralaisensa kera.

Tenho löytyy röökipaikalta.

Tenholla on edelleen nälkä, vaikka löysikin takahuoneesta muutaman banaanin syödäkseen.

Banaanioluet.

Niistä me puhumme.

Ja Duff.

Keksittiinkö se ainoastaan Simpsoneita varten ja oikea tuote tuli vasta perassä? Vai oliko sarjan olut tullut oikean tuotteen pohjalta?

Ja Kilkenny.

Kerron Tenholle sen olleen South Parkin tekijöiden lempiolut. Tätä kautta he päättivät nimetä piirrossarjan Kennyn tämän mukaan ja tappaa hänet jokaisessa jaksossa tehden kunniaa lempiolutmerkilleen.

Seremonia alkakoon

22:15
Painelemme takahuoneeseen. Teemu ja loput Seremoniasta on mestoilla valmistautumassa keikkaan. Kaikilla on samanlaiset riipukset kaulassa. Teemun ulkomuoto on muuttunut viime näkemästä.
Parta on kadonnut viimeistäkin karvaa myöten.

Kysyn tulevista Suomenlinnan sessioista.

“Tavoite on, että ei poistuta saarelta sessioiden aikana ollenkaan”

Onhan siellä Siwa. Sieltä saa kaiken tarvittavan ravinnon.
Aikamoisella hinnalla tosin.

Väistämättä mieleeni tulee näky:

Mietin Tenhoa juoksemassa lenkkikuteissaan pitkin tykkien reunustamia muuripolkuja pyyhe olallaan...

Yhtäkkiä joku antaa Teemulle pyyhkeen.

Ei helkkari.

Jälleen.

Pyyhkeessä lätkänpelaaja.

Teemu vetäisee sen niskaansa.

Latkää ei pääse mihinkään karkuun.

Seremonia on ohi.

22:59
Aika tarkkaan mitoitettu setti. Muutama vuosi takaperin April Jazzeilla lavatassuna työskennellessäni stagemanagerilla oli tapana vilauttaa meille kelloa joka esityksen päätteeksi. Useilla keikoilla oli tapana loppua juuri tasan minuuttia ennen laskettua aikaa. Stagemanageri sai vain myhäillä jengin ammattimaisuutta.

Keikka oli kova.

Alfa ja Omega on tasokas ralli.

Yhtyeen jäsenten välille kontrastia luo Teemun ja Seremonian basistin ulkomuoto ja käytös. Molemmat soittavat ilman paitaa. Basisti isokokoisena köriläänä ja avoimen miehekkäänä luo syvän vastakkainasettelun lavan toisessa laidassa soittavaan Teemuun.

Teemu esiintyy hillityin ja harkituin liikkein.

Hän näyttää hauraalta.

Posliinista tehdyltä.

Mieleeni tulee jokin myyttinen kreikkalaisen mytologian hahmo.

Kentauri kenties?

Ei bassoa monitoriin.

23:08
Löydän Rikun ja Tolosen etupihan lastauslaiturilta.

Puhuvat soundeista.

Tietenkin.

“Lämpättiin Om:ia kerran Nosturissa. Siinä oli hyvin basistilla molemmat ulostulot käytössä Rickenbackerista, molemmat omaan Ampegin rantasaunaan”

Rick-o-Sound.

“Tai sitte tää Sleepin basistin tyyli, jossa kuus rantasaunaa siellä seinänä”

“Joo, ja bassoahan ei oteta monitoriin.”

“IKINÄ!”

Hah! Alan pitää tän basistin asenteesta.

Kledjut kuosissa

23:31
Puol tuntia keikkaan. Haukat ovat oletettavasti kadonneet takahuoneeseen.

Circle soittaa.

Jengiä on ihan raivona.

Kitarat luovat niin paksun massan, että siinä vois uida.

Ääniwalli.

Tänä iltana mesta on nimensä veroinen.

Uidaan Tolosen kanssa kohti takahuonetta.

Rauhassa.

Bäkkärillä on täysi valmistautuminen käynnissä.

Ei lämmittelyä.

Vaan vaatteiden vaihtoa.

Teemu ajaa partaa kunnon koneella.

Tuntuu jotenkin oudolta tönöttää siinä. kun kaverit vaihtavat housuja.

Tätäko tää nyt sitte on.

Koeta siinä jutella sitten mukavia...

“Mistäs toi paita on peräisin?”

“Ai UFF:ista vai?”

“Mäki ostan vaatteni sieltä.”

Miikkalla on varahousut aina mukana. Hyvä veto rumpalilta.

“Ei vaihtoteepaidalla niin väliä, mutta jos istut samoissa housuissa kolmatta tuntia auton nahkapenkissä matkalla himaan...”

Osaan kuvitella.

Yheksän minsaa

23:51
Tässä nyt ollaan. Lavan edessä. Ihmisiä virtaa ryöppynä kohti lavaa.

Mesta on tukossa.

Mietin millainen tunnelma oli soundcheckissä vs. nyt.

Mietin Tenhoa Polysixin kanssa

“Onko tää ees päällä?”

Lava näyttää tosi hyvältä.

Visualisoinnit ovat täydessä vedossa.

Jonne antaa oman osuutensa jengille jo nyt.

Lava on hetken ainoastaan hänen.

Viis minsaa.

Hän heijastaa omaa naamaansa lavan takaseinään tunnistemattomana kaksoispeilifiguurina.

Katson Tenhon piuhaviidakkoa.

Salissa on järjettömän kuuma.

Neljä minsaa.

Joku tunkee täysiä kohti lavaa.

Takanamme joku kiipeää samalle sohvalle seisomaan, jossa istuimme hierontapenkissä kuuntelemassa soundcheckiä.

Kolme minsaa.

Tuulisuojattu vanhanmallinen SM57 odottaa telineessään.

Siskokset Noso ja Danelectro odottavat telineissaaan.

Kaks minsaa.

Eturivissä vieressämme joku ottaa kuvan projisoinneista.

Minuutti.

Haukat laskeutuvat lavalle.

Polysix on päällä.

Kylmät väreet nousevat.

Nyt mennään!

KEIKKA OLI VÄLISSÄ


Kultakauris

00:53
Keikka on ohi.

Viiskytkolmeminsaa.

Kaks uutta biisiä.

Raivaan itseni äänipoydan ja projisointipisteen välittömään läheisyyteen.

Jengiä virtaa kohti skeittisalia vuolaana virtana.

Minne mä nyt meen?

Teemu ilmestyy paikalle.

“Onks ollu hauskaa?”

Teemu pysyy hillittynä jatkuvasti. Mistään järjettömästa energianpurkauksesta ei ole ulkoisesti jälkeäkään. Sisällä kehossa ja pääkopassa kyllä tapahtunee paljon asioita kemiallisten reaktioiden seurauksena.

“Tuutko messiin?”

Lähdemme jälleen raivaamaan tietämme ihmismassan läpi kohti takahuonetta. Teemu on pitäytynyt etäisempänä kuin muut bändin jäsenet. Tajuan, että näin sen juuri pitääkin olla: myyttisen mytologinen hahmo, ei anna tunteistaan liikaa ilmi. Ei edes lavalla. Sitä joutuu vain arvailemaan, mitä kiharatukkaisen rocksolistin ajatuksissa on meneillään.

Huomaan, etta Teemulla on ollut kultakuorrutus naamassa.
Mieleeni tulee ajatus patsaasta.

Korkeiden korkojen kanssa han loikkii eteenpäin kuin kauris.

Kentaurin sijasta kauris.

Jos hän olisi eläin, se olisi vuorikauris.

Kävelyssä samanlaista jaloutta ja arvokkuutta kuin kauriilla.

Kultainen kauris.

“Mä meen nyt”

01:02
Takahuoneeseen saapuu Miikkan tyttöystävä ja hänen seuralaisensa. He haluavat keskustella Teemun kanssa viimeaikaisista kuulumisista. Teemu on muuttanut takaisin Tampereelle. Tuntuu hassulta kuunella kolmikon puhetta Tampereen eri alueista: he puhuvat kaupungista tuttavallisesti ja kotikontuinaan. Teemu vilkaisee minua aina silloin tällöin, kuin tarkastaakseen olenko kuulolla.

Mihin alueelle muutti tyttöystävänsa kanssa?

Tytöt pyytävät tarkentamaan tien tarkkuudella.

Taas Teemu vilkaisee minua.

Kuin huolissaan meinaanko kirjoittaa hänen kotiosoitteensa tähän.

No en ajatellut.

Salissa kajahtaa.

Lisää spiidii.

Takahuone tyhjenee.

Työpäivä ohi.

01:37
Riku löytyy tupakoimasta. Hänellä on päällään samat vaatteet kuin ennen keikkaa. Mua naurattaa tilanne, kun astuin takahuoneeseen keikan jälkeen. Riku oli vain nopeasti pyörähtänyt siellä, heittänyt keikkavaatteensa reppunsa päälle ja vaihtanut takaisin hupparin.

Punainen kauluspaita lensi heti keikan jälkeen pois.

Kuin työvaatteet jäisi pukuhuoneeseen heti kun työpäivä on ohi.

Keskustelemme bassonsoitosta:

“Nii sulla on vielä tuo sama Gibson kun aikoinaan...”

Soittotekniikoista.

“Kyllä plektran kanssa se tasainen ja staattinen jumitus, minkä sillä saa aikaan...”

Kamoista.

“Eihän mulla edes ole koskaan ollut omaa bassonuppia, se on lainanuppi tuo mikä mulla on”

Lempibasisteista.

“Kyllä viime syksynä basistia hellittiin: samana syksynä Savoyssa kavi Richard Bona, Larry Graham ja Marcus Miller”

Tyylilajeista.

“Kyllä vaikka Roundaboutissa se Chris Squierin plektrasoundi... Ja Ampegit täysillä”

Poltamme savut.

Hautakivi soi taustalla.

Hitto mikä ilta.

Lisää spiidii

02:02
Tekstarit lopettaa. Roudaus on kovassa käynnissä.

“Kun tää on ohi niin pankit räjähtää”, kuuluvat Ilarin sanat hänen keriessään kaapelia tottuneesti.

Löydän Tenhon ulkoa.

Ilman sen kummempaa alustusta hän aloittaa suoraan:

“Siis kyllä ihmetyttää kattoo tota pirimeininkiä”

“Se ei kyl tee ihmiselle mitään hyvää”

“Milloin oot kuullu jonkun sanovan että: 'Joo aloin tuossa vetää spiidii ja sain työpaikan, tyttöystävän ja muutenkin elämä rullaa'. Ei hitto siis.”

“Voi vittu, mikä päihde”

Oon välillä kattonut omissa piireissäkin huolestuneena, kun joku on alkanut porskuttaa säännöllisesti. Tekee ihmisestä nopeasti kieroutuneen ja empatiakyvyt hälvenee siinä samassa.

Olemme samaa mieltä kolmesta sanasta, jotka kuvaavat luonteenpiirteitä, jotka aine nopeasti tuovat ihmisessä esiin:

Epäluotettavuus, kylmyys ja arvaamattomuus.

Siitä se elämä lähtee.

Tetris

02:20
Kaikki kamat on purettu pienen puolen lauteille. Ovet on juuri menossa kiinni. Pilkku tulee. Pieni puoli on jo suljettu. Ehdotamme, että voimme Tolosen kanssa jeesata kamojen kanssa.

Ovi on lukossa.

Toinen ovi myos.

“Miten tonne enää pääsee?”, joku kysyy

“Ei me kyllä tosta lipunmyynnin kautta roudata”, ilmoittaa Tenho
Lähdemme baaritiskille selvittämään lukkiintunutta ovea.

Joku hakee jonkun, kellä on avain ulko-oveen ja joku pitäisi vielä saada vahtimaan meidän touhuja.

“Eikö näistä kaikki olekin teidän?”, kysyn.

Otan vahvistimen kainaloon.

Touhujen vartioija pitää ovea auki.

Toisten kamojen kannossa on vaan se puoli, että niitä ei tunne. Omistaja tietää mikä tulee mihinkin, mikä on kenenkin ja miten ne kuuluu laittaa niin, etta tetris on pelattu oikein.

Tällä kertaa kuitenkin tavarat on vartissa ulkona ja lastattu tilaa kunnioittavasti peräkärryyn.

Kaikki menee kuin satukirjassa.

Haukat lähtee litoon

02:36
Jonne tulee morjestamaan. Kehun projisointia. Hän kertoo tarinaa jostakin Keralan tilanteesta, jossa kurkku meinasi katketa bussin katolla matkustettaessa ohikiitäviin sähkölankoihin.

Tenho haluaisi polttaa vielä savut.

“Mut nopeesti sitte. Vittu on nälkä”

“En oo syönyt lämmintä ruokaa kahteen päivään”

Kai se käy lämpimästa ruuasta... Tässä kohtaa.

Teemu tulee esittelemaan uutta vyötään, jonka tuntematon nahkuri ja seppä ovat tehneet yhteistyössä.

On se komia.

Joku tapahtumanjärjestäjistä tulee kiittämään Haukkoja illan esityksestä.

“Mä pyytäisin kyllä teijän kaikki huumeet ja viinat, mutta tiedän, että ei teillä oo mitään!”

Auto liikkuu jo.

Tekstarien tyypit tulevat ulos ja liittyvät rinkiin.

Auto liukuu jo viereisessä alamäessä.

“Toivottavasti saitte, mitä tulitte hakemaan”, kuuluvat Teemun viimeiset illan sanat samalla, kun he ottavat juoksuaskelin Tenhon kanssa farmaria kiinni.