Kulissien takaa

Heinäkuu ja kuuma aamu

15:37

Herään hiessä heinäkuiseen huomiseen. Sateet ovat pitkään piiskanneet ikkunalasejani ja epävakaa sää vienyt kesäfiiliksen oman asenteen armoille, sillä sään saralta sitä ei ole herunut. Tämä perjantainen on poikkeuksellisen poutainen ja elohopea on noussut mittarissa verrattain korkealle. Kuumuus on läsnä. Niin myös krapula. Eilinen on mennyt tehokkaissa merkeissä Tavastialla, kun Jukka & Jytämimmit (R.I.P) jyräsi yleisön ylitse ihan kunnolla. Pitissä on päästelty höyryt pihalle. Tapasin Tolosen vanhemmatkin keikalla. 

Näin heidät ensi kertaa koskaan.

Rokkikeikalla. 

En mä turhaan tätä projektia tee juurikin kyseisen herran kanssa.


Suuret suunnitelmat

16:12

Kahvia. Kelailen päivän toimintasuunnitelmaa. On leppoisaa pitää kesällä suunnitelmat suhteellisen avoimena, niin voi tarttua toimeen sen mukaan, minne mikäkin impulssi juuri kyseisellä hetkellä sattuu viemään. Viikonloput ovat tietenkin parhaita. Ja vaikeimpia. Miten valita kaikesta hyvästä se paras. Missä olisikaan mukavinta olla? Mistä jää parhaat muistot? Mihin mulla on varaa?

Tälle päivälle on kolme suunnitelmaa:

1) Lähteä Rauhalaan tekemään tätä juttua.

2) Ottaa vastaan tarjottu keikka Lohjan seuratalolta Tiisun ja Jabaduu Jamin kanssa. 

2) Painella universumin ytimeen elektronisen tanssimusiikin festivaaleille Ristiinaan.

Päätökset pyörivät vaakakupissa. Hörpin hissukseen kahvia kauramaidon ja savukkeen kera. Laitan Jytä-Yamahan soimaan. Mitä mä haluaisin tehdä?


Haaveet kaatuu

16:41

Kosmoksen lipunmyynti loppuu viideltä. Katson, että lippuja on onneksi jäljellä ja lähden rullaamaan kotoani kohti piljettimyymälää Kampissa. Yhdet tanssifestarit kesässä tarvitsee mielen ja jalkapohjien hyvinvoinnin takia. Saavun myymälään viis vaille viis.

Festivaaliliput loppuunmyyty.

Sydän hakkaa krapulan, kofeiinin, kiivaan polkemisen ja yhtäkkisen suunnitelman turmeltumisen takia.

Ei voi olla.

Soitan ystävälleni, joka tarjosi keikkamahdollisuutta Lohjan seuratalolla. Engström on eilen illanvieton tiimellyksessä avautunut, että mainitsematon yhtye on peruuttanut esiintymisensä mainitsemattomasta syystä. Hän pyytää ystävällisesti meitä paikkaamaan tilannetta.

”Haloo?”

Hän on pyytänyt mua ilmoittamaan iltapäivällä tulemmeko vai emme.

”Saatiin siihen jo toinen bändi. Isoisä Kohtu Kohtu tulee.”

Ei voi olla.

”Mä sanoin sulle et kolmelta ilmotat viimeistään.”

Eikä.

Niinhän hän sanoi. 

Ja kello on viis.


Rauhala. Rauha. Rauhassa.

17:05

Seison Tavastian pääovien edessä. Revityt farkkushortsit jalassa, plehat päässä ja liivi hiessä. Selaan puhelintani.

Onnibus.

Oulu. 

Lähtö jonka olin eilen katsonut on loppuunmyyty.

Ei oo todellista.

Soitan Toloselle.

”Monelta se keikka oli?”


Kultainen puhelu

17:23

Harmittaa.

Kiroon hetken itseäni.

Miten jäinkään vaiheilemaan?

Poltan raivokkaasti kolmatta savuketta. 

Mietin pitäisikö lähteä peukuttamaan Ouluun.

Katson kelloa.

Ja luovun ajatuksesta.

Mietin lähtiskö sitä Lohjalle?

Äh.

Oivallan, että nyt ei ole aika jäädä märehtimään. 

Puhelin kouraan.

Aloita A:sta.

Kolmannella tärppää. 

Kultainen puhelu.

”Me ollaan just lähössä ajaa Ristiinaan.”

”Meil on autossa yks paikka vapaana, yks kaveri feidas ja lähti Turku Moderniin.”

”Meil on sen festarilippukin, se jäi nyt ylimääräseksi.”

Ei oo todellista.


Transsitanssit

23:52

Ristiinassa on bileet täydessä tikissä. Metsässä kimaltaa ja basso pumppaa. Kaikki tuntuu olevan kohdallaan.

Punaviiniä tanssilattialla tuoremehutetrasta tykittäen mietin mitenköhän Tolosella menee.

Onkohan keikka jo päättynyt? Missäköhän he painelevat juuri nyt? Onkohan jatkobileet tiedossa?

Päänsisäinen arvuuttelu loppuu, kun kauan, kauan sitten viimeksi näkemäni ystäväpariskunta tulee tervehtimään.

”Katohan, pitkästä aikaa!”

Ajatus katoaa ja syvennymme tanssimusiikin loputtuomiin äänispiraalipyörteisiin.

Kuvat kertokoot mitä Rauhalassa tapahtui kulissien takana.

























































Keikka oli välissä.